Kevätseminaarin osallistujien kokemuksia

Osakkeen järjestämään johdon seminaariin osallistui noin 200 ohjaus-, opetus- ja kasvatusalan ammattilaista. Saimme muutamalta osallistujalta summauksen päivien tunnelmasta, kohokohdista ja siitä, mitä sisältöjä he aikovat hyödyntää omassa työssään.

Alla myös muutamia kuvia seminaaripäivistä.

Vahvistusta omalle tekemiselle

Seminaari oli onnistunut kokonaisuus. Paljon sai uusia eväitä johtamiseen, mutta suurimmaksi osaksi vahvistusta omalle tekemiselle – suunta on oikea. Luennoitsijat olivat laadukkaita ja erikseen nostaisin esille heistä Christian Perheentupa:- Kasvatus osana kokonaisturvallisuutta, Tapio Lahtero: Pedagoginen johtajuus ja yhdessä oppimisen kulttuuri sekä Lauri Järvilehto: Oodi ajattelulle. Aikataulu oli sopivan väljä ja Vierumäki tarjoaa huikeat puitteet aktiviteeteille! Aamupalat ja ruokailut loistavasti hoidettu. On kyllä antoisaa tavata työkavereita ympäristökunnista ja vaihtaa ajatuksia sekä erilaisia kokemuksia. Pikku irtiotto normaaliarjesta tekee aina hyvää!

– Jukka Hiltunen, rehtori

Missä kohtaat toisen – oikeasti?

Johtajaseminaari antoi omaan työhöni paljon ajatuksia, pohdintoja ja uusia näkökulmia. Ennen kaikkea tulevaisuususkon, ihmisoikeuksien vaalimisen ja kokonaisturvallisuudentunteen luominen ja vahvistaminen omassa työyhteisössä niin kasvattajille kuin ennen kaikkea lapsille, nostettiin teemaksi, jonka äärelle arjen johtajuudessa ei tule niinkään pysähdyttyä. Arvovalinnoissa nämä seikat tulee huomioiduksi, mutta tietoisuuden lisääminen ei varmastikaan ole huono asia. 🙂

Johtajaseminaari antoi vahvistusta myös siihen, millainen esihenkilö haluan olla jatkossakin ja mistä toimintatavoista ja itselle tärkeistä arvoista pidän kiinni. Matti Hursti korosti, että varsinaista johtamista tapahtuu vuorovaikutuksessa ja viestinnässä, tavassa kohdata toinen ihminen. Samaa tematiikkaa korosti Mirjam Kalland. ”Jos haluan onnistua saattamaan ihmistä kohti tiettyä päämäärää, minun on ensin löydettävä hänet sieltä, missä hän on.”/ Sören Kirkegaard

Omaan työyhteisöön ja johtotiimiin sain eväitä ja menetelmiä, joita on mahdollisuus ottaa käyttöön oman työn johtamisessa, itsensä kehittämisessä, arjen hallinnassa ja rakenteiden uudelleen tarkastelussa. Ja voisiko kaikkea tätä ravistella kenties uudelleen?

Se, että seminaari on seutukunnallinen, kasvatus- että opetusalan yhteinen ja antaa mahdollisuuden verkostoitumiseen, tuo lisäarvon. Asioita on aina hyvä ja mielenkiintoista tarkastella hieman laajemmin, muutenkin kuin vain varhaiskasvatuksen tai oman kunnan näkökulmasta.

Seminaari oli erittäin voimaannuttava ja päivät kruunasi koskettava, kaunis Sinin ja Simin sointuva kiitos!

– Marika Pihkanen, varhaiskasvatusyksikön johtaja

Yhdessä syntyy enemmän

Seminaari oli ihan huippulaatua! On todella tärkeää päästä pureutumaan ajankohtaisiin aihepiireihin oman organisaation väen kanssa ja samalla kuulemaan myös ajatuksia ja suuntia muista lähialueen kunnista.

Esiintyjät olivat todella hyviä ja puheenvuorot ajankohtaisia, suoraan omaa työtä ja ajattelua koskettavia. Sellainen koulutuskokonaisuus, josta saa uusia ideoita ja kehittämisajatuksia, mutta toisaalta myös vahvistusta sille, että tekee paljon jo oikein ja aivan oikeassa suunnassa, on kaikkein hyödyllisin ja innostavin. Se ei nujerra eikä tylsistytä, vaan nostaa hyvän kierrettä ja vahvistaa omaa ammatti-identiteettiä.

Omassa puheenvuorossaan Lauri Järvilehto vilautti pikaisesti ajatuksensa ihmisen tietoisuuden koostumisesta: On se, minkä tiedämme tietävämme ja se, mitä emme tiedä tietävämme, mutta aivoissa on olemassa ja sieltä voi saapua tiedostetulle puolelle uusia oivalluksia. Mutta kolmantena on ”meidän yhteinen tietoisuutemme”, josta löytyy asioita, kun toimimme ryhmänä ja vietämme aikaa yhdessä.

Juuri siinä on lähikoulutuksen voima: olla yhdessä fiksujen, osaavien ja innostuneiden ihmisten kanssa. Sillä tavalla tehdään uusia juttuja, entistä parempia, opitaan toisilta ja myös voimaannutaan toisistamme.

Sydämellinen kiitos huikeista järjestelyistä ja tärkeän info-sisällön lisäksi myös hengen ja kehon hyvinvointia vahvistavista osuuksista.

– Mari Liikanen, rehtori

Tilaa ajattelulle, tilaa oivalluksille

Koen, että sain seminaarissa useampia ahaa-elämyksiä siitä, kuinka seminaarissa esitettyjä asioita voisin hyödyntää sekä omassa työssäni että opettajien ja opiskelijoiden kanssa yhdessä. Eli katson, että johtajaseminaari oli työni kannalta hyödyllinen.

Suurimmat oivallukset liittyivät opettajille järjestettäviin koulutuksiin, työyhteisön organisointiin sekä oman ajattelu- ja keskittymiskyvyn ylläpitämiseen sekä kehittämiseen arjen keskellä.

Kokoontuminen niin, että organisaatio- ja toimialarajat ylittäville yhteisille keskusteluille ja ajatusten vaihdolle on varattu riittävästi aikaa, on erittäin tärkeää niin oman toiminnan kehittämiselle kuin yhteisten uusien projektien ja toimintatapojen kehittämiselle. Johtajapäivien merkitys tämän mahdollistajana onkin erittäin suuri.

– Erno Tossavainen, rehtori

Mitä jos pysähtyisit hetkeksi?

Johtajaseminaari oli hyvin koottu ja monipuolinen katsaus johtajuuden kannalta merkittäviin ajankohtaisiin teemoihin. Oli hienoa, että johtajat kohtasivat yli organisaatio- ja toimialarajojen. Tällaisista kohtaamisista rakentuu tärkeitä keskusteluja ja yhteistä ajattelua, josta hyötyy jokainen. Tässä ajassa ei ollut lainkaan erikoista, että everstiluutnantti Christian Perheentuvan puheenvuoro kasvatuksen ja opetuksen merkityksestä osana kokonaisturvallisuutta sai osallistujilta hyvää palautetta.

Itse koin yhdeksi tähtiluennoksi Aalto-yliopiston työelämäprofessori Lauri Järvilehdon luennon ”Oodi ajattelulle – Miksi ajattelu on johtajan tärkein voimavara?” Tämän ajan keskeinen piirre on jatkuva kiire ja kiireen tuntu. Tällöin aivot menevät jumiin ja toimivat selviämismoodilla. Järvilehto kannusti meitä kaikkia varaamaan aikaa ajattelulle. Viidentoista minuutin ikkunasta tuijottelu ei ole töistä lintsaamista, vaan saattaa parantaa työn laatua merkittävästi. Mitä sinä aiot tehdä nyt heti tai viimeistään huomenna ajattelusi mahdollistamiseksi?

– Merja Nordling, hyvinvointipäällikkö