Tampereen seudulla luodaan yhtenäisempiä käytäntöjä kouluarjen turvaamiseksi
Tampereen seudulla otetaan kiusaamisen vastainen työ tosissaan. Tänä syksynä on alkanut Kohti turvallista koulua -hanke, jossa luodaan työkaluja turvallisemman kouluarjen rakentamiseen. Hankkeeseen on sitoutunut Tampereen kaupunkiseudun kahdeksan kuntaa, yksityisiä oppilaitoksia sekä Tampereen normaalikoulu. Yhteistyöhön kutsutaan myös Pirkanmaan hyvinvointialueen ammattilaisia, Sisä-Suomen poliisi, järjestöjen asiantuntijoita sekä tutkijoita.
Kiusaamisen vastaista työtä on tehty Tampereen kaupunkiseudulla jo pitkään. Uudessa Kohti turvallista koulua -hankkeessa on tavoitteena vahvistaa niin lasten ja nuorten hyvinvointia kuin henkilöstön osaamista.
Hankkeessa kehitetään turvallisempaa toimintakulttuuria esi- ja perusopetuksessa. Seudullisessa yhteistyössä tuotetaan vaikuttavampia työkaluja kiusaamisen ennaltaehkäisyyn, sujuvampaa yhteistyötä konfliktien ratkomiseen sekä taataan turvallisuusosaamista yhä useammalle esiopetuksessa ja koulussa työskentelevälle.
Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi koululuokissa dialogeja siitä, miten jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa luokkakavereiden turvallisuudenkokemukseen. Monialaisissa asiantuntijaryhmissä puolestaan luodaan muun muassa palvelupolkuja ja toimintaohjeita, joiden avulla kiusaamistilanteisiin voidaan puuttua nopeasti ja selkein vastuin.
Turvallisuutta luodaan yhdessä
Hankkeen projektiryhmässä mukana oleva nokialainen rehtori Mari Larikka korostaa hankkeen merkitystä:
– Oppilaitosturvallisuutta luodaan yhdessä. Se vaatii osaamista, harjoittelua, tekoja ja ennen kaikkea toisista välittävää asennetta. Kun koulussa vallitsee hyvä yhteishenki, ihmiset välittävät toisistaan ja toimivat vastuullisesti, on yhteisö myös turvallisempi. Jokaisella meistä – lapsilla ja nuorilla mukaan lukien – on oma roolinsa siinä, että Tampereen seudun koulut ovat entistä turvallisempia. Myös vanhemmat vaikuttavat siihen, miten kiusaamisesta ja turvallisuudesta puhutaan kotona.
Pirkkalan Toivion koulun rehtori Jukkamatti Hiltunen puolestaan summaa yhteisten koulutusten ja ohjeiden merkityksen:
– Koulun turvallisuutta ei mitata yksittäisten henkilöiden osaamisella ja teoilla, vaan ratkaisevaa on, että jokainen esi- tai perusopetuksen aikuinen uskaltaa ja osaa toimia myös yllättävissä tilanteissa. Johdonmukaisuus ja yhteisvastuullisuus lisää myös oppilaiden luottamusta aikuisiin.
Kohti turvallista koulua -hanke kestää kesään 2027 asti, ja sitä koordinoi Tampereen seudun kasvatus- ja opetusalan osaamisen palvelu Osake. Opetushallituksen rahoittamaan hankkeeseen osallistuvat Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi sekä Tampereen steinerkoulu, Anna Tapion koulu, Tampereen normaalikoulu ja Svenska Samskolan.
Hankkeen suunnitteluun ja toteutukseen osallistuvat hankekumppaneiden nimeävät asiantuntijat, kuten rehtorit, opettajat ja kouluvalmentajat. Näin taataan, että hankkeessa luotava seudullinen työkalupakki tulee varmasti otettua käyttöön kouluarjessa.
Projektipäällikkö, Kohti turvallista koulua -hanke
Tiina Piispanen