Kokemuksia Osakkeesta: Varhaiskasvatuspäällikkö Sari Välilä

Pirkkalan varhaiskasvatuspäällikkö Sari Välilä iloitsee niin panelikeskustelusta Tommy Hellstenin rinnalla kuin arkisista onnistumisista varhaiskasvatuksen arjessa.

”Työni risteää Osakkeen kanssa monessa kohdassa. Olen osallistunut Osakkeen järjestämiin laadukkaisiin koulutuksiin jo usean vuoden ajan ensin Sastamalassa koulutuskohtaisella maksulla ja sitten Pirkkalassa osana seutuverkostoa. Osakkeen johtajuus-teemaisen kehittämistiimin jäsenenä olen ollut mukana viemässä kuntien viestiä ajankohtaisista ilmiöistä Osakkeen toiminnan suunnitteluun. On hienoa päästä osallistumaan toiminnan kehittämiseen. Osake näkyy työssäni myös seutuhankkeiden kautta sekä varhaiskasvatuksen seuturyhmässä, jonka puheenjohtajana toimin ja sivistyspalveluiden ryhmässä, jonka jäsen olen.”

”Osakkeen toimintaa on helppo suositella ja siitä on ilo kertoa, missä ikinä kohtaankin kasvatus- ja opetusalan kollegoita. Viimeksi elokuussa olimme varhaiskasvatuksen seuturyhmän kanssa vierailulla Jyväskylässä, jossa seudun kuntien välinen yhteistyö ja Osake herättivät ihastelua. Osake on yksi Tampereen kaupunkiseudun yhteisen työn helmiä, se on aitoa yhteistä työtä kuntien kesken ja ulottuu ihan ruohonjuuritasolle saakka. ”

”Ja se iänikuinen raha; Osake tarjoaa suurelle joukolle työntekijöitä mahdollisuuden osallistua koulutuksiin, joihin yksittäisten kuntien talous ei välttämättä soisi mahdollisuutta. Osake on paljon muutakin, kuin koulutuksia. Se arvioi toiminnan vaikuttavuutta, kanavoi rahoitusta seudulle, tuottaa oppimateriaaleja ja ylläpitää seutuverkostoa.”

”Yksi hieno kokemus Osakkeen toiminnassa oli osallistuminen paneelikeskusteluun Treduka messuilla 2024. Vaikka vähän puntti tutisi jännityksestä siinä Katja Ståhlin vieressä ja samassa tuolirivissä Tommy Hellstenin kanssa, olen iloinen, että minua pyydettiin mukaan ja lähdin.”

”Osakkeen järjestämän kasvatustieteen perusopintojen opintoryhmän avulla ainakin kahdeksan lastenhoitajaa seudulta on päässyt vahaiskasvatuksen opettajan jatko-opintoihin. Myös meiltä Pirkkalasta yksi! Tämä tieto on tuottanut minulle ilon aihetta syksyn aikana.”

-Sari